sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kun matkaan tahtoisi hän...

Kyllä taas tällä säällä pistää miettimään että minkälaista se elämä olisikaan, jos olisi aina vaan lämmintä ja aurinko paistaisi. Kasvattaa tietysti sisua selvitä vuodessa 9 kuukautta kylmää, märkää ja pimeää. Ja se loppu 3 kuukautta on vaan vähemmän kylmää ja märkää.

Toiset ne uskaltaa repäistä - Hesarin eilinen artikkeli oli taas hyvä osoitus tästä: Miksi tehdä töitä harmaassa Suomessa, kun internettiin pääsee kaikkialla maailmassa? Ihailtavaa. Mitenköhän tuo onnistuisi kolmen koiran kanssa ;)

Tietysti jos miettisi ensin vähemmän radikaalia ratkaisua ja lähtisi edes johonkin reissuun? Joko koirien kanssa tai ilman ja mielellään ihan ulkomaille asti ;). Edellisestä reissusta ilman koiria onkin jo ikuisuus aikaa, uskaltaako edes ajatellakaan, yli 10 vuotta. Passikin on mennyt jo aikoja sitten vanhaksi, mutta mitäs sitä nyt turhaan uusimaan.

Oli aikoja jolloin kaikki lomapäivät meni matkoilla. Kokopäivätyö, pienet menot eikä mitään mikä pidättelisi menojahaluja. Elämä on valintoja.

Lapsenakaan ei tullut matkusteltua. Ensimmäinen ulkomaanmatka tuli tehtyä yläasteella "luokkaretkenä" Ranskaan. Pikainen visiitti Pariisissa ja muuten loppuviikko perhemajoituksessa Amiensissa. Versailles oli ehdoton matkan kohokohta! Ranskaan on palattu myöhemminkin. Opintoihin kuului "pakollinen" vaihtovuosi, mutta jos valittavissa on sellainenkin kohde kuin Ranskan Riviera niin vähänkö itkettää :D Ehkä vähän tyyris paikka opiskelijabudjetilla, mutta 9 kuukautta meni nautiskellen Antibesissa. Naapurikaupungit Nizza, Monaco ja Cannes tulivat hyvin tutuksi ja Alpeillakin piipahdettiin kertaalleen. Laskettelua ja beachia - kaikki kahden tunnin etäisyydellä! Tänne vielä palaan! Italiakin oli siinä aivan lähellä ja joululomaksi ei suunnattu kotiin Suomeen vaan Roomaan. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti joskin taskuvarkaiden suhteen tulee nopeasti vainoharhaiseksi. Mutta sillä reissulla jäi italialaiset taskuvarkaat nuolemaan näppejään Suomi-tyttöjen edessä! Hiihtolomaviikolla oli puolestaan vuorossa Venetsia ja Venetsian kuuluisat karnevaalit. Sakkia riitti, mutta vähemmän taskuvarkaita. Tosin taisi ne rahat olla sullottuna rintsikoihin :D Pari vuotta myöhemmin oli mahdollista lähteä viikoksi Pariisiin konferenssimatkalle työn puolesta. Päivät töitä ja illat pitkin Pariisia. Mutta vielä riittää Pariisissa nähtävää että kyllä sinne on vielä päästävä!

Töiden puolesta tuli ensimmäinen visiitti myös Amerikan mantereellekin eli Washingtoniin. Ei ehkä voi suositella minään lomakohteena ;) Ja ilmeisti vain hullut suomalaiset kävelevät siellä iltaisin yksin kaduilla. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttämään että ehkä tämä ei sittenkään ole kovin suositeltavaa ;) Valkoisen talon joulukoristeetkin jäi näkemättä kun olisi pitänyt jonottaa tuntikaupalla ja päädyin sitten valitsemaan lennon kotiin ihan aikataulun mukaan ;) Seuraavana kesänä uhmattiin taas aikaeroa ja tuli tehtyä ihan lomareissu Kanadan puolelle Montrealiin - tapaamaan vanhoja tuttuja Ranskan vaihdosta sekä katsomaan formuloita. Olihan hauska reissu! Toipumiseen meni ainakin se viikko :D Beaver tailsit, njam!





Viimeisin ulkomaanreissu suuntautui myös Amerikan mantereelle, tosin Meksikoon. Kaksi viikkoa Playa del Carmenissa ja  Cancunissa. Matkan kohokohta oli varmaan päivä Chichen Itzalla, silloin sinne pyramidille pääsi vielä kiipeämäänkin. Ja käytiinhän sitä ratsastamassakin! Kuvittele ratsukolla pitkin valkeaa hiekkarantaa auringonpaisteessa. No, satoi vettä ja heppa oli itsepäinen aasi joka lähinnä yritti tiputtaa meikäläisen kyydistä siinä onnistumatta, hah! Luota edelleenkään yhteenkään koniin...





Meksikon sijaan suunta käy ehkä mieluummin Aasian suuntaan. Thaimaassa tulikin vietettyä parin viikon loma ennen Meksikon reissua. Ao Nangissa kyllä lämpöä riitti :) Kiva paikka löhölomalle, tekemistä voisi olla enemmänkin. Saaret tuli hypeltyä, risteily Phi Phille ja toki norsunratsastustakin.

Mutta se unelmien reissu sitten. Voih... Thaimaahan tuli lähdettyä lähinnä siitä syystä että johonkin piti päästä ja äkkiä, mutta heti seuraavana vuonna toteutettiinkin jo se varsinainen matka - 4 viikon matka Australiaan! Malesiassa pysähdyttiin mennen tullen vähän latailemassa akkuja - menomatkalla Langkawilla ja paluumatkalla Kuala Lumpurissa. Australiassa ensin viikko Sydneyssä, toinen viikko Melbournessa ja kolmas Cairns/Port Douglas. Aivan täydellinen loma! Antaa kuvien puhua puolestaan.

Hotelli Langkawilla

Mein mökki

Hotellin pihaa

Rantaa

Lemmikki :)

No hei, Sydney ja oopperatalo!





Blue Mointains

Kuiluun junalla alas

Three Sisters

Manly

Manly-beach Sydney - talvella!

Melbourne skyline


Albert Park, tuttu formuloista

12 apostoles



Kuranda Scenic Train


Kenkkui...

Koalaa...

Cape Tribulation


Great Barrier Reef




Tätä en ehkä haluaisi tänne. Suurin metsästetty alligaattori luonnollisessa koossaan.

Kanalle voi käydä kehnosti...

Saiskohan tällaisen kotiakin ;)


Port Douglas


Four Mile Beach

Neljä viikkoa jo kotoa poissa, mutta ei tällaista paikkaa olisi halunnut ikinä jättää. Vielä me palataan ja käydään vielä siinä naapurissakin! 

Mutta jos tänä vuonna pääsisi edes johonkin...?

  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti